Selväkuulosta

Nuorena minulle aukesi selväkuulo. Olin teini-iässä kun se aukesi ja sitä kesti muutaman vuoden. En koskaan kertonut kellekkään asiasta. Salasin sen. Kun kohtaus alkoi niin etäännyin muista jos heitä oli lähellä ja kerroin että päähän sattuu tms jos joku kysyi kun istuin silmät kiinni pää käsieni välissä. Pyysin ettei minua häiritä sillä halusin kuulla kaiken. Nimitin ne kuulemiset aina kohtauksiksi koska ne tulivat kohtausten tavoin. Yllättäen kanavat aukesi, sitä kesti muutamia sekuntteja ja sitten kuin napista kiinni. Kuulin selkeästi aina puhetta, sitä tuli hyvin nopeaa ja useitakin puhujia kerralla. Kohtaukset alkoivat yllättäen eli en voinut hallita niitä. Aina sen alkaessa minun täytyi pysähtyä, istua ja laittaa silmät kiinni koska se tietynlainen huimaus valtasi kehoni ja muu maailma unohtui. Menin ilmeisesti jonkinlaiseen transsiin. En osannut pelätä kohtauksia jotenkin vain elin niiden kanssa. Monesti odotin koska niitä tulee. Kehollisesti se oli epämiellyttävää kun pyörrytti mutta sielu jotenkin nautti niistä. Jälkeenpäin harmittaa kun en tajunnut kirjata sanomia ylös siinä hetkessä koska kun kohtaukset loppui, en muistanut kun muutaman sanan. Olin jossakin eri tietoisuudessa. Kuvassa minä olen rippileirillä ja kuvassa huomaa vasemmalla puolella korvan takana valopallon joka on kietoutuneena korvaan. Tämä valo on todiste siitä että minulla oli yhteys valoon tai kenties toisiin universumeihin. Silloin en tajunnut mistä on kyse enkä osannut ottaa selvää. Välillä kaipaan näitä kohtauksia mutta aikansa kullakin.